sunnuntai, 25. elokuu 2024

Meidän love story..

Moi rakkaat lukijat! Me ajattelimme kertoo tässä vaiheessa meidän rakkaus tarinamme, kuinka se alkoi. Meinaa se on vähän erikoinen juttu, mutta meidän näköinen. Rakkaus stooreja on monenlaisia joten me ajateltiin kertoo meidän tarinamme. Meidän tarinamme alkoi siitä eka tapaamisesta. Tavattiin siis toisemme kasvotusten äitienpäivänä (13.5.2018) äitini (Sofian äiti) kotona. Äidilläni (Sofian äidistä kyse) oli siis uusi mies ja hänen lapsiaan tuli myös äitienpäivänä juhlimaan äitiäni äitienpäivän kunniaksi. No, kun ne äidin (Sofian äiti edelleen) miehen lapset tuli, niin sitten meidän katseet kohtasivat. Me rakastuttiin saman tien, mutta oltiin hieman ujoja molemmat. Mutta me emme siis alettu heti seurustelee. Sitten meni reilu kuukausi, kun tavattiin uudestaan. Silloin päätettiin, että no jos aletaan seurustelee ja tutustutaan lisää. Eli seurustelemaan alettiin 26.6.2018. Sitten menee taas aikaa, kunnes tulee lokakuu ja Sofialla alkoi syysloma, niin hän meni äidilleen syyslomaa viettää. Silloin siis tavattiin uudestaan ja me annettiin ensisuudelma toisillemme. Sitten me mentiin Sofian syysloman aikana kihloihin. Eli 16.10.2018 oli kihlapäivämme. Sitten menee aikaa eteenpäin 1 vuosi ja 5kk, niin päätettiin, että kyllä me haluamme viettää loppuelämän yhdessä ja varattiin maistraatti vihkiminen ja mentiin 27.3.2020 naimisiin. Meitä jännitti ihan hirveesti naimisiin meno, mutta kyllä me se hyvin handlattiin. Tässäpä olikin tällä kertaa vähän erikoinen postaus. No nyt saattaa mennä tovi ennenkuin tulee päivitystä, mutta kirjoitamme kyllä ja tämä blogi sivustomme pysyy elävien kirjoissa eli kyllä haluamme kertoo mitä kaikkee kivaa on tiedossa. ~Sofku ja Miika~

lauantai, 17. elokuu 2024

Kesäloma kuulumisia 2

Moikka arvoisat lukijat! On tullut aika päivitellä blogiamme, kuten viime blogissa lupailimme. Tällä viikolla olemme enemmän olleet vaan leppoisasti, mutta kun tuli keskiviikko niin lähdimme junalla kohti Helsinkiä. Kyllä luitte aivan oikein Helsinkiä kohti. Oltiin vain päivän reissulla siellä. Tutustuttiin mm. kauppakeskuksiin keskustan sykkeessä, shoppailtiin, käytiin kahvilla, käytiin yhdellä kirpparilla, bongattiin Moomin Shop niminen kauppa ja sieltäkin tarttui tuotteita messiin. Se oli sellainen päivä se. Perjantaina päätettiin lähtee Lahdessa käymään ostaa meille molemmille älyrannekellot. Ostettiin me muutakin pientä. No siinpä olikin tämän kertainen päivityksemme. Päivitellään lisää, kun tulee aiheita ja tapahtumia. Kiitos, kun luitte! ~Sofku ja Miika~

Sofian%20blogi%2069.jpg

maanantai, 12. elokuu 2024

Kesäloma kuulumisia..

Moi rakkaat lukijat! Olisi ehkä aika tulla päivittelee kuulumisiamme. Tovi on vierähtänyt edellisestä päivityksestä. No siihen lienee syyksi uuttera työnteko ja se, että kun kesälomamme alkoi 29.7. niin on ollut paljon muuta hommaa. Silloin, kun kesälomamme alkoi, niin aloitettiin lomamme perusteellisella kodin siivouksella. Sit me hankittiin uus pakastin, koska jääkaappi/pakastimen se pakastin osa on hiukka liian pieni, kun kuitenkin piti marjoja saada pakastettuu talveksi. Sit me ollaan käyty Lahdessa shoppailee vaatteita ja tarvikkeita kotiimme. Siinä olikin ekan lomaviikkomme kuulumiset. Toisella lomaviikolla käytiin taas Lahdessa, mutta enimmäkseen kirppareilla. Sit keskiviikkona hypättiin junan kyytiin ja suunnattiin kohti Jyväskylää. Siellä Sofian ystävä vastassa ja hänen kanssaan hengattiin mm. satamassa ja keskustassa käytiin hänen kanssaan kirpparilla ja Espresso House kahvilassa. Sen jälkeen, kun hän lähti kotiinsa, niin me mentiin hotelliin, johonka oltiin varattu hotellihuone. Elikkä vietiin tavarat sinne ja sen jälkeen lähdettiin vielä pyörimään keskustassa. Sen jälkeen tultiin hotellihuoneeseemme ja oltiin vaan rennosti loppuilta. Torstaina käytiin aamulla aamupalalla ja sen jälkeen mentiin takas hotellihuoneeseen. Hengailtiin siellä jonkun aikaa ja sitten päätettiin käydä kahvilla ennen, kuin hotellihuone piti vapauttaa ja lähteä odottaa junan saapumista. Sitten, kun juna tuli, niin hypättiin kyytiin ja lähdettiin takas kotia kohti. Sitten, kun kotiin päästiin, niin ei muutaku pyykinpesukone päälle, koska tulihan Jyväskylästäkin ostettua vaatteita. Sit perjantaina me vaan oltiin rennosti. Tällä viikolla tulee vielä tästä viikosta päivitystä. Kiitos, kun luitte! ~Sofku ja Miika~Sofian%20blogi%2068.jpg

sunnuntai, 28. huhtikuu 2024

Pakoon arkea..

Moi blogiamme lukevat! Emme ole hetkeen päivitelleet mitään kaatuneen sivun takia, joten nyt tulee blogia. Meidän poppoo päätti ekstemporee lähteä 6.4.24 Nokian Edeniin polskimaan. Kyseinen viikko oli ollut muutenkin jollain tapaa astetta raskaampi ja tuntui, että mikään ei mee hyvin, joten ei muutaku lähettiin vaa kohti Nokiaa. Se auttoi kummasti oloa ja onneksi lähdettiin, koska saatiin puhdistaa ikävät ajatukset mielestä. Uinnin jälkeen käytiin vielä hotellin ruokalassa syömässä hyvää ja nautinnollista ateriaa. Sen jälkeen lähdettiin takaisin kotia kohti, mutta ennenkö myö tultiin omaan kotiin, niin kävimme Sofian äidin luona vielä. Seuraavan kerran lomalla lähdemme jonnekin reissuun, mutta sitä emme ole vielä päättäneet, koska sinne on kumminkin reilu kuukausi ainakin Sofialla. Eipä tässä tämän enempää. Ollaan taas kuulolla seuraavassa blogi päivityksessä. ~Sofku ja Miika~

Sofian%20blogi%2053.jpg

lauantai, 17. helmikuu 2024

Kukkuluuruu!!

Moikkelis! Meillä on kiireistä aikaa elämässämme ja aateltiin kirjoittaa. Sofia on päättänyt perustaa ja on siis perustanut itselleen laihdutus profiilin instagramissa ja haluatte seurata häntä, niin hänen profiilin nimi on sofkun_laihdutus. Sinne hän tekee päivityksiä ruokaan liittyen ja laihdutus kuvia itsestään. Myös liikunnalliseen liittyvää sisältöä on tiedossa. Ei meillä tähän väliin muuta ole kerrottavaa. Ollaan kuulolla taas jossain vaiheessa. Työ pitää meidät kiireisinä niin sen takia saattaa blogin päivitykset jäädä vähemmälle. ~Sofku ja Miika~