Intohimona ruoan teko. Joo tosiaan me rakastamme tehdä ruokia ja leipoa, kuten varmasti olette huomanneet. Ennen, kuin kerromme lisää, niin meillä on lähiaikoina tulossa hieman erilaisempaa sisältöö nimittäin reissu blogii. Mutta joo se siitä. Kerromme nyt tällä kertaa taas uusista ruoka kyhäelmistämme, joita olemme päässeet kokeilee. Me olemme ensinnäkin, kun oli laskiainen teemana, niin teimme itse hernarii eka kertaa ja laskiaispullia (joita olemme aiemminkin tehneet). Hernari ei ollut se ihan perinteinen, koska lihan paikalla oli jauhismurua eli ei lihaa ollenkaan. Olemme siis alkaneet käyttää ruoissamme lihan paikalla jauhismurua, koska ensinnäkin liha on kalliimpaa ja siks toiseksi haluamme kokeilla kasvisruokia normi ruokien lisäksi. Olemme myös tehneet rahkoja jälkkäriksi ja ilta/aamupalan kanssa. Meistä on muuten tullut yrttirakkaita. Siis yritämme sanoa sen, että rakastamme nykyään käyttää erilaisia yrttejä ruoissamme, rahkoissamme ja salaateissamme. Me tykkäämme erittäin paljon tehdä erilaisia ns. aluevaltauksia ruoan teossa. Me tykkäämme jakaa ruoka aiheita someissamme ja täällä blogin ihmeellisessä maailmassa. Tällaista tällä kertaa. Seuraavalla kerralla tulee tosiaan reissu blogi päivitystä. ~Sofia ja Miika~

Meid%C3%A4n%20blogi%202.jpgMeid%C3%A4n%20blogi%203.jpgMeid%C3%A4n%20blogi%204.jpg